Karavaani kulkee, koirat haukkuu, yö ja päivä seuraa toisiaan. Sitä son se arki nyt. Takana tulevien valjakoiden ohjastajina on notkunut keski-eurooppalaisten lisäksi Australian ja Uuden-Seelannin asukkeja. Työrupeamien välissä oli aika nostaa koukkupolvilaskettelijan mäenlaskuvälineet varastosta pölyttymästä ja käydä haukkaamassa raitista tunturi-ilmaa. Ja ehkä vahingossa vähän luntakin...
 |
| Huipulle oli jonoa |
Sydäntalvella keli voi olla kirkasta, kylmää, kuulasta ja upean värikästä. Se toinen vaihtoehto taitaa olla pilvikeli, jolloin tuntuu kuin eläisi elämää ennen värien keksimistä. Maisema on kuin mustavalkoelokuvasta, tarpeeksi korkealla tunturissa voi sen mustankin siitä unohtaa.
 |
| Pujottelukeppejä löytyi aivan nokko |
Koirain vedettävänä olemisen vastapainoksi ylä- ja alamäkihiihdon yhdistäminen on aivan oiva harrastus pitää omaakin kuntoa ja virettä yllä. Itse ylös lihasvoimin kivutut korkeuserometrit tarjoaa aivan eri luokan laskuelämykset. Niiden puuterissa pöllyävien käännösten eteen on tehty muutakin kuin istuttu tuolihississä 8 ja puoli minuuttia ja lämmitelty palelevia sormia. Toki laskettelu itsessäänkin aivan somaa puuhaa on, mutta itselle ne käännökset on vain pieni osa kaunista kokonaisuuttta, joka alkaa reissun suunnittelusta ja pakkailusta. Hiihtely, luonnossa vietetty aika ja kaikkine kokemuksineen, kavereiden hyvä seura, puhumattakaan maukkaista eväistä, ovat kulmakiviä tälle harrastamiselle. Päivän voi vielä kruunata kannonnokkaan raapaistut tulet ja siinä keitellyt jälkiruokasumpit
Ohessa multimediapläjäys Lommol- ja Kesänkituntureilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti