23.11.2015

Helteestä pakkaseen



Hups keikkaa, sano lämpömittari ko heilahti viitisenkymmentä astetta kylmempään - Aasian porottavan auringon alta koto-Suomen paukkupakkasiin ja hiljalleen hiipivään kaamokseen. Mission completed, eli lokakuun suojasäät väistetty. 6 viikon Nepalin reissu oli huikea seikkailu kaikin puolin, mutta kotona on kyllä niin hyvä olla. Kaukomaiden seikkailuista myöhemmin ehkä lisää.


Ruotsalainen keskipäivä: ei niin kylmä, mutta kovin kaunis.




Vaikka Himalajat oli toki kauniit ja jylhät, kunniotusta herättävät ja vaikuttavat, niin kyllä mieli silti aina välistä halaji kotomettiin, tuntureille ja tervastulille ystävien kanssa nauttimaan ja huulta heittämään. Ja mitäs täällä pohjoisessa olikaan vastassa? Hohtavat hanget ja lumiset metsät huutaen hiihtäjiä luokseen. Kulttuurishokin lisäksi kroppa koki reiluhkon lämpötilashokin etelän helteistä reilun parinkympin pakkasiin. Voi että, kuinka sitä olikaan ikävä jäisiä varpaita, kohmeisia sormia ja valuvaa nenää!





Tänään aamu valkeni kovin kirkkaana ja aurinko rupesi tekemään matkaansa kohti kirkkaan taivaan lakea. Aivan zeniittiin saakka tuo tähti ei ennättänyt kun se alkoi jo matkata takaisin horisonttin alapuolelle. Nuo muutamat upean talviset tunnit tunturissa saivat sydämen sulamaan näille maisemille jo ties monettako kertaa, vaikka nenänpää tuossa paisteessa jäi edelleen kovin kylmäksi. Nyt on mieli täynnä valoa ja valmiina kaamokseen.



2 kommenttia:

naapuri kirjoitti...

Ikävä jäisiä sormia? ........ Eihän sulla koskaan oo sellasia!! T. Katkera naapuri

Hilda kirjoitti...

Vau mahtavia kuvia jälleen, niin kaunista! Ihan tuli kaipuu kotimaisemiin...